Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 Jemina Staalo: Romangoth /GothRoman

Kauhuromanttisia & goottilaisia kuvia, pakinoita, arvosteluita, esittelyitä ja klippejä -  undergroundista valtavirtaan / muutenkin jo  pirstaleiseen ja synkkään maailmaan ;)

      Goottilaisuus on kiehtonut minua 1980-luvun alusta lähtien, ehkäpä jo 1970-luvun lopulla. Silloin ei ollut mustaa kynsilakkaa. Oli se titteli sitten mustahuuli, gootti, futuristi tai uusromantikko. Itse asiassa minä synnyin taloon, jossa kummitteli. Itse asiassa kummittelu loppui sen jälkeen... Sittemmin asuimme kylässä jonka nimi on Kallo. Sittemmin minua kietoi Kalervo Palsan lause, jossa hän löysi ihmisen käsivarren luun Edgar Allan Poen asunnosta... Kun metsästä löytyi poron kallo tai perunamaalta lampaan, niin en muista mitä leikimme, aarteenmetsästäjää, arkeologia vai cowboyta.. Olen keskustellut Christopher Leen kanssa, tosin hän vain kysyi, onko tuo poro? Johon jouduin vastaamaan yes, koska kyseessä oli hirvi, enkä muistanut mikä se oli englanniksi, elf? Ei kun tietenkin moose tajusin myöhemmin, mielessäni oli pyörinyt ties mitkä kohtaukset jossa Dracula lähestyy viattoman naisen kaulaa, ja ajattelin kai ruotsinkielistä sanaa älv.         Romangoth 2 linkissä 

ihana elokuva: Timanttikoirien Vuosi 1984 trailer

Goottilainen musiikki, goottirock on minulle siinä ajallisesti ja avaruudellisesti Velvet Undergroundin ja Diamanda Galasin välimaastossa - outoa, uutta, haastavaa, tuhmaa ja synkkää, vaarallistakin. Verrattuna kertakäyttöjumputuksiin bimbojen rääsykaupoissa. Goottilaisuus eroaa perinteisestä uhoavasta joskus aika hampaat irvessä maskuliinisesta rock-musiikista, ettei se välttämättä tarvitse kitaroita eikä kitaristeja ollenkaan lirkuttamaan masturbaatiosoolojaan - nyt en tarkoita Einstürzende Neubautenin Alexander Hacke ( upeaa Wild Bill Hicockia muistuttavaa viiksiherra ) joka soittaa mm dildolla... Myös kitaroiden puute ja rumoujen omalaatuisuus voi olla kiehtovaa kuten Sisters of Mercyllä - se voi tuoda esiin jotain uutta. Myös Damnedin goottikausi on kiehtovaa - vaikka kapteeni ei ollutkaan peräsimessä. Goth music / Goottirock on siis post-punk, punkin jälkeistä uutta musiikkia, kuten Joy Division jonka traagisen goottilaisen lopun omin käsin  kohtaava vokalisti, messiaaninen Ian Curtis lohti teksteissään Etäinen kosketus elämänkerran mukaan Jon Savagen sanoin:  "  joiden hautamaisessa koleudessa on Gustave Dorén helvettikuvitusten äärettömyyttä". Hurjaa...

Einstürzende Neubautenin epämusiikki/industriaali/melu voi olla goottilaista, ainakin vokalisti Blixa Bargeld oli alkuaikaja upeissa mustissa nahkahoisuissaan ja soljissaan ja hurjan tukkapehkon alta ujosti / katatonisesti tiiraava Saksikäsi-Edwardin esiaste.. Kuuntelin Mustaa Paraatia aivan samankaltaisesta ghettoblasterista kuin kasetin kannessa oli..Onko goottilaisuus kaipuuta, uhoa, raivoa, pelkoa, patettista teatraalisuutta? Mikä gootti on? Gootteja alkaa olla jo monta sukupolvea, ja luultavasti jokainen pitää omaa goottiuttaan aidompana..

Minulle kauhuromanttinen kirjallisuus on aina ollut lähintä, monipuolisinta ja kuumaa luettavaa... Goottilaisuus, fetisismi, sadomasokismi, PVC, viktoriaaniset saapikkaat jne eivät koskaan ole olleet minulle mikään muotijuttu, vaan pitkä, ja mukava osa elämääni.. Lapsuudessa / teininä nähdyt Angelika-elokuvat alkoivat elää omaa elämäänsä. Pidän tavattomasti kauhutarinoista. Vuonna 1988 huomasin - kohta kylällä ei ole enää yhtään kertojaa. Tarinoissa, osaksi liioitelluissa, osaksi omaksi koettuina, vilisi hammajaisia, etiäisiä, haamuja ja muuta mukavaa. Alkuperäistä ihmistä ei oltu vielä täysin tasapäistetty, "sivistetty", tuhottu. Osaa jutuista kuuntelimme salaa, ne olivat aivan hirveitä, sittemmin tuli kaupunkilegendoja, kauhusarjoja ja -elokuvia joissa tapahtui yhtä kummaa.... Näitä hirveyksiä vilisee öisin television lukuisissa rikossarjoissa, joita me tapitamme, emme siksi, että näkisimme ihmisen tekevän hirveitä asioita, vaan että joko ryhmänä toimien rikostutkijat löytävät syyllise, jota rangaistaan..

Pahatar. Tarvitseeko sanoa lisää. Upea, vapaa nainen joka asui vuorella, loisteliassa linnaassaan, kera korpin, joka on suora viite alkuperäiseen uskontoomme.

Mutta jotain maagista goottilaisessa tarinassa on.. Ehkä kaukana menneisyydessä, kaukana arjesta, nuo linnan, sukukartanon rauniot, löydetyt pääkallot, tai hevosmiehet eilman päätä, humisevat harjut, ullakolle suljetut naiset, noidat, vampyyrit, ihmissudet, muut hirviöt kohtaavat... Miksi kauhu, hirviöt ja pimeän pelko pitäisi jäädä  vain lapsuuteen... Kirjoitin lukiossa äidinkielen aineissa, ja kait yo-höpötyksissäkin vampyyreistä ja muista - tämäkin ennen kuin Anne Ricea suomennenttiin, tai edes tunnettiin... Myös pirkan kirjoituskilpailuun osallistuin 80-luvulla, ja samaistin vampyyrit ja AIDSin... Ja vähintäänkin epätavallisen rakkauden joka voittaa kaikki esteet, ajankin...

Mikä sitten on oikeasti goottilainen, kauhuromanttinen romaani?

           "Nuori nainen menee vanhaan taloon

                         ja säikähtää niin,

           että häneltä putoavat pöksyt jalasta."

                    Kurt Vonnegut: Ajanjäristys [Tammi 1998]

-kirjassa kerrottiin sivulla 234 ihan ensimmäisestä rivistä lähtien vasemmalta oikealle lähinnä luettuna ennen masokismin määritelmää. Kurt lainasi siinä Borden Dealin s[an]ontaa....

 

Ja siinä on aivan nerokkaasti typistetty gotiikan sanoma: jännitystä, pelkoa, kauhua, seksiä, uteliaisuutta, uuden kynnyksen ylittämistä, tirkistelyä, itsensäpaljastamista, fetisismiä, symbolointia, roolileikkiä, fantasiaa ja roolien nurin kurin panemistakin..

 

Mistä goottilaisuus, kauhuromantikka kirjallisuuden makeimpana lajina alkoi?

Walpole: The Castle of Otranto - alaotsikolla The gothic tale - siitä tämä kaikki rappio ja humina alkoi...

" Itse asiassa termi gotiikka johtuu suoraan Walpolen romaanin nimestä. Walpole oli omintakeinen varhaisromantikko, joka ihaili suunnattomasti  keskiaikaa." - - " Saatuaan käsikirjoituksen valmiiksi hän kertomansa mukaan vilkaisi ympäristöään, muisti keskiaikaisten katedraalien goottilaiskaaret ja tuhersi nopeasti otsikon alle sanat * a gothic story*.  Vaistomainen oivallus osui oikeaan, sillä kauhuromantiikan tuotteliainta vaihetta kutsutaan edelleen goottilaisen kauhun ajaksi."

Harto Hänninen & Marko Latvanen: Verikekkerit - kauhun käsikirja, Otava, Keuruu 1992.

Kauhukirjallisuudesta kirjaston jne vinkeissä:

Bengtsson, Niklas; Kauhua ja kirmailevia kummituksia - kotimaisen kauhun varhaisia vaiheita ja 90-luvun kauhukirjallisuutta.

Hänninen, Harto; Verikekkerit - kauhun käsikirja. Otava, Helsingissä, 1996.

Haamulinnan perillisiä - artikkeleita kauhufiktioststa. 1760-luvulta 1990-luvulle. Toim. Matti Savolainen ja Päivi Mehtonen. Kirjastopalvelu, Helsinki, 1992.

Fear itself - the horror fiction of Stephen King 1976-82. Edited by Tim Underwood & Chuck Miller. Pan books, London, 1990.

 

 

 

CHRISTOPHER LEETrue Gothic Life

 

Screaming Lord Sutch - Jack The Ripper (live 1964)

 

 

©2002-2016 • jemina staalo: romangoth

 

 

 

Sivulatauksia: 11579


©2017 romangoth - suntuubi.com